Hoiva- eli vauvakieli on sikäli erityinen kielenkäytön luokkansa, että se rajoittuu vanhempien ja lasten välille. Tämä kielenkäyttö on yksisuuntaista: vanhempi puhuu ja vauva kuuntelee. Tyypillistä puhetavalle on lauseiden lyhyys ja yksinkertaisuus, sanojen painotukset ja tauottaminen sekä puheen hitaus. Hoivakieli ei ole välttämättä sama asia kuin pelkkä lepertely ja lässytys.

Hoivakieli on lähes maailmanlaajuinen ilmiö, mutta ei tietenkään poikkeukseton. On kieliyhteisöjä, joissa vanhemmat puhuvat jo pikkulapsilleen ”aikuisten kieltä”. Verkon vauvapalstoja ensi kertaa lukiessani havaitsin, että moni isä tai äiti täälläkin on ärtynyt kolmannen osapuolen harjoittamasta lässyttelystä omalle tenavalle. Onpa joku väittänyt  vain kirjakielen olevan parasta kehittyvälle lapselle.

Hoivakielen tyylisesti ihminen saattaa puhua myös rakastetulleen tai lemmikilleen. Eläimille ei kaikissa kulttuureissa puhuta. Esimerkiksi Afrikassa nauretaan eurooppalaiselle, joka juttelee kamelille.

Usein lapsi omaksuu hoivakielen niin hyvin, että hän käyttää sitä nuoremmille sisaruksilleen. Näin tapa leviää.

Tutkimuksen mukaan hoivakielestä on vauvan kielen oppimiselle hyötyä – tosin mitään mullistavia vaikutuksia ei kannattane odottaa. Lapsi saattaa esimerkiksi havaita paremmin vokaaleja. Varmaa on ainakin se, ettei hoivakielestä ole haittaa, kunhan se lopetetaan ajoissa. Viimeistään tenavan täysi-ikäisyyteen mennessä.