Jos ihmiskunta tavoittaisi kaukaisen sivilisaation, miten tuon sivilisaation kanssa voisi viestiä? Meillä ei olisi yhteistä kieltä, emmekä tietäisi heidän ajatusmaailmastaan (niiden ajatusmaailmasta?) yhtikäs mitään. Tilanne olisi kaikin tavoin viestinnällisesti pulmallinen. Ensinnäkin viestien lähetyskanava voisi olla teoriassa mikä tahansa, jolloin emme koskaan olisi muukalaisten kanssa edes samalla aallonpituudella.

Jos kanava nyt oletetaan radioaalloksi, kykenisimme ainakin ottamaan viestin vastaan. Toisaalta avaruuden etäisyydet ovat mittaamattomat, joten radioaalloillakin käytävä keskustelu tarkoittaisi parhaimmillaan sitä, että tutkija lähettäisi muukalaisille yhden viestin ja hänen jälkikasvunsa seuraavan. Ja tämäkin on optimistinen arvio. Täytyy myös lähteä siitä oletuksesta, että kumpikin viestinnän osapuoli olettaa toisen itsensä peilikuvaksi.

Sivilisaation kieli olisi mitä todennäköisimmin täysin käsittämätöntä. Sattumaakin maailmassa esiintyy: sekä eräässä Australian alkuperäiskielessä että mantereelle myöhemmin rantautuneessa englannin kielessä koiraa tarkoittaa kirjainyhdistelmä dog.

Meillä ei olisi tekstiyhteyttä, eli voisimme vain arvailla, mitä viestissä edes koetetaan sanoa. Olisiko se suora tervehdys maan matosille, pienten vihreiden miesten proosaa vai peräti tähtien väliseen avaruuteen eksynyt ostoslista?

Meiltä puuttuisi käännös, jota ilman merkkimössön tulkitseminen veisi supertietokoneeltakin rutosti tehoa. Mitä lyhyempi olisi viesti, sitä vaikeampi sitä olisi käsittää, koska analysoitava materiaali ei riittäisi vertailevaan tutkimukseen. Egyptologi Jean-Francois Champollion onnistui kyllä tulkitsemaan tuiki tuntemattomat hieroglyfit, mutta hänellä olikin mm. kreikankielinen käännös vieressään.

Jos muukalaiset olisivat meitä teknisesti ja älyllisesti reippaasti edellä, he voisivat seurata Maan sisäistä viestintää ja valita jonkin kielen, jonka koodin he avaavat ja jota he oppivat tuottamaan. Silloin olisi ainakin tulkki.

Muukalaiskielen koodin murtamisessa olisi suurta apua, jos tuntisimme muukalaisten kielen sukulaiskieliä tai vaihtoehtoisesti vastaavanlaisia tekstejä, joiden voisi olettaa olevan samoilta ajoilta ja samantyyppisissä ympäristöissä laadittuja. Tässä tilanteessa mahdotonta.

Ehkä jonkinlaista viitettä vieraan sivilisaation viestin tekstilajista ja tarkoituksesta saisi, jos voisimme olettaa sen olevan juuri meille kohdistettu. Silloin luulisi olevan universaalia menetellä siten, että kumpikin oppii ensiksi toisen kielen. Muuten viestittely olisi ajanhukkaa – tai kiusantekoa.

Opetuskanavana radioaallot eivät ole järin armollisia. Kuvia ei pystyisi hyödyntämään, vaan olisi luotettava yksinkertaisimpiin symboleihin ja logiikan pätevyyteen. Yksi piippaus tarkoittaisi yhtä, kaksi piippausta kahta. Lyhyt tauko kahden asian välillä merkitsisi kiinteämpää yhteyttä, pitkä tauko pidempää. Tällaisella menetelmällä voitaisiin vähitellen lisätä merkkijaksoihin aina uusi merkki, joka on tarkoitus opettaa.

Siinäkin tapauksessa että pystyisimme ottamaan avuksemme ”kehittyneemmät” viestintäkanavat, kohtaisimme samoja ongelmia kuin morsetyylissä. Näkisivätkö muukalaiset kuvan juuri siten kuin tarkoittaisimme sen nähtäväksi? Heillä voisi olla täysin erilaiset symboliset tulkinnat esimerkiksi tikku-ukoille tai tiettyjen värien käytölle. Kättä pystyssä pitävä ihmisen kuvatus voisi äärimmillään olla galaksien välinen sodanjulistus.

Vieraan sivilisaation koodinmurtajille emme tahtoisi tuottaa suurta päänvaivaa, sillä keventäisimme heidän aherrustaan antamalla paljon esimerkkejä. Samalla meidän olisi siis otaksuttava, että muukalaiset ymmärtävät lainalaisuuksia. Viestit koostuisivat tutuista matemaattisista merkeistä tutuin merkityksin:

…. > …                                                     ’neljä on suurempi kuin kolme’

… < ….                                                     ’kolme on pienempi kuin neljä’

… = …                                                      ’kolme on yhtä suuri kuin kolme’

(.. + ...) = …..                                           ’kaksi plus kolme on yhtä suuri kuin viisi’

(… - ..) = .                                                ’kolme miinus kaksi on yhtä suuri kuin yksi’

Luotamme siihen, että matemaattiset totuudet ja fysiikka pätevät kaikkialla todellisuudessa. Elämä kehittyy tiettyjen alkuaineiden harmoniassa. Luonto puhuu matematiikan kieltä, ja kyllin älykäs olento ymmärtää sitä.

Muuten, Ursan sivuilla kerrotaan mainion tähtitieteilijän Richard Feynmanin ohje marsilaiselle, joka yrittää ymmärtää, kummalla puolella ihmisen sydän kehossa sijaitsee: ”Hei, otapa tätä neutroni-nimistä radioaktiivista ainetta ja katsele sen beetahajoamisesta syntyvää elektronia. Jos elektroni liikkuu ylöspäin tullessaan reaktiosta, sen spinin suunta on sama kuin elimistön vasen puoli, kun elimistöä katsotaan takaapäin. Sydän kuuluu sille puolelle.”

Muukalaisten postia avatessamme meidän olisi luotettava, että viesti olisi rationaalinen eli sillä olisi järkevä sisältö. Vaikka kaikki käytös ei ole rationaalista, ainoa menetelmä selittää irrationaalista käytöstä on selvittää, mikä on saanut sen näyttämään tekijänsä mielestä rationaaliselta. Onko meillä sitä paitsi vaihtoehtoa?

Äskeisiä mutkikkaampien ja mielenkiintoisempien viestien laatiminen vaatii tuhatkertaisesti mielikuvitusta. Lisäksi muukalaisten pitäisi pysyä koko ajan kärryillä. Meidän tulisi koko ajan turvautua niin yksinkertaiseen kommunikaatioon kuin mahdollista; viestien tulisi sisältää runsaasti konkreettisia ilmauksia ja niukasti  sekavuutta, vaikeaselkoisuutta ja korkealentoisuutta. Sitä mitä juristeille ja poliitikoille on aina koetettu selittää.

Tieteiselokuvissa muukalaiset saapuvat Maahan taivaallisen viestin tuojina. Odottaisimme teknisesti kehittyneemmältä kulttuurilta suuria totuuksia, mutta koska niitä ei välttämättä olisi, pettyisimme valtavasti. Emme myöskään tietäisi muukalaisten moraalista tuon taivaallista. Voisimmeko vakuuttua siitäkään, että itse toimisimme ystävällisesti? Ei ole pitkä aika siitä, kun teknisesti edistyneemmät eurooppalaiset valloittajat alistivat ja hävittivät heikompia alkuperäiskulttuureja. Tai jos maatilan eläimet pystyisivät puhumaan, ne manaisivat ihmisen alimpaan helvettiin.

En ole foliohattu, mutta ennen ensimmäisenkään viestin suuntaamista pitäisi pohtia, kannattaako ylipäänsä viestitellä? Olisiko edistynyt sivilisaatio turvallinen leikkikaveri? Olisiko meistä toisillemme hyötyä? Koska vastapuolen aivoituksista ei ole mitään käsitystä, minusta olisi parempi miettiä pitkään, ennen kuin aloittaa intergalaktisen irkkauksen.

 

Esa Itkonen: Maailman kielten erilaisuus ja samuus