Mikä on ihmisen anatomian ja sen evoluution vaikutus ihmiskieliin? Ihmisen tärkein aisti on hänen näkönsä. Mutta kieli ei edellytä näköaistia, vaan pikemminkin kuuloaistia. Ilman näköä sanaston rakenne olisi kuitenkin erilainen: siitä puuttuisi esimerkiksi väri-ilmaukset (vihreä, liila), monet kuvailevat adjektiivit (kaunis, kalpea) sekä lukuisat ihmisyyteen liittyvät innovaatiot (elokuva, taidemaalari).

Suurin osa nykyisistä tähtitieteilijöistä uskoo Maan ulkopuolisen älyn olemassaoloon, joten voi hyvinkin kaukaisella eksoplaneetalla asustella eliöitä, jotka viestivät syvän typpimeren pohjamudissa tyystin ilman näköä. Kieltä käyttääkseen ei välttämättä tarvita näköä edes maan kamaralla, sillä kuurosokeat voivat viittoa koskettamalla toistensa käsiä eli taktiilisti. Silti heidän kielensä ovat hyvin kehittyneitä ja hienovaraisia.

Jos tallustellaan vielä pidemmälle, eliöt tulevat toki toimeen myös ilman kieltä. Kieli vaatii kehittyäkseen tarpeeksi älykkyyttä, mutta älykkyyden kehittyminen ei ole itse asiassa mikään selviytymisratkaisu kosmoksessa. Todelliset telluksen selviytyjäthän löytyvät pesemättömistä käsistämme. Bakteeri sietää jäädyttämisen ja keittämisen, mutta suomalainen napisee jo kesäkuun helteellä.

Toisaalta kehittynyt hajuaisti mahdollistaisi runsaamman hajusanavaraston. Kun esimerkiksi yhdistettäisiin suden terävä hajuaisti ja ihmisen äly, saataisiin – no, ihmissusi. Mutta voisimme käyttää huomattavasti tarkempia ja monipuolisempia ilmauksia ilmaistaksemme erilaisia hajuja, tuoksuja, lemuja, katkuja, käryjä ja erityisiä mädästä lihasta vapautuvan löyhkän asteita.

Myös aistimien sijainnilla on väliä. Jos ihmisen silmät olisivat kehittyneet vaikkapa hänen kämmeniinsä ja kädet toimisivat tuntosarvien tavoin maastontähystiminä, maailma hahmotettaisiin eri tavalla. Mikä kiehtovinta, meillä ei olisi silmälaseja (sangat vääntyisivät) eikä sanontaa kun silmä välttää, sillä opettaja voisi taululle kirjoittaessaan samalla tarkkailla toisella silmällään luokkaa.

Käsittelyä voisi jatkaa loputtomiin, mutta lienee parasta lopettaa tähän.