Liberaalina aikana kansa käy ymmärrettävästi ylikierroksilla vanhoista jääräpäisistä arvoista. Onko etunimien valinta tehty liian ahtaaksi?

Nykyinen nimilaki torjuu esimerkiksi muodoltaan tai kirjoitustavaltaan kotimaisen nimikäytännön vastaisen, toista sukupuolta edustavalle annetun taikka sisaruksen jo omistaman nimen. Poikkeuksena laki voi silti antaa sallimuksensa poikkeavaan nimeen, jos takana on uskonnollisia tai perhesyitä. – Toisaalta on vanhastaan nimiä, joita on runsaasti sekä naisilla että miehillä (Rauni, Kaino), mutta lain lemuava henki on tämä.

Minusta pienen lapsen oma etu ei saa liiassa nimeämisintoilussa unohtua. Varjopuolena näen nimenkantajan pahimmillaan vuosikausien taakan: kaikki eivät halua vartuttuaan kantaa mitä erikoisimpia nimiyhdistelmiä ja lisäksi tavata niitä kirjain kirjaimelta kouluvuodet läpeensä. Joku räiskyvällä persoonalla varustettu voi haluta erottua hinnalla millä hyvänsä, mutta toisille se voi koitua rasittavaksi riippakiveksi. Tässä ääripäätä osoittava linkki uutiseen yhdysvaltalaislapsesta, jota vanhemmat menivät vihaamaan niin syvästi, että nimesivät Adolf Hitleriksi.

Erikoinen nimi ei oikeuta kiusaamiseen, mutta koskapa kiusaajat ovat oikeutuksista piitanneet. Ruotsissa toiseksi nimeksi voi antaa naiselle miehen ja miehelle naisen nimen, siitä esimerkkinä otsikon jälkimmäinen nimiparivaljakko Jan-Olov Madeleine. Otsikossa ensin mainittu Mirumaru on oikea suomalainen etunimi. Suomeenkin lienee tulossa sukupuolineutraali nimilaki, koska Ruotsissakin on myönnytty siihen suuntaan, ja suomalainen päättäjä kääntää aina katseensa länteen. Nimenannossa on olennaisena kriteerinä perinteisesti ollut sukupuoli, joka on kertonut, tuleeko lapsesta Laura vai Lauri.

Nimierikoisuuksien tavoittelun ongelma on vähän sama kuin uskonnon luonnollistuminen arkielämässä. Pidän hämmentävänä pikkulapsen kutsumista vaikkapa katoliseksi lapseksi tai muslimilapseksi. Et todennäköisesti sinäkään heti havaitse mitään erikoista… Silti 99 % ihmisistä kauhistelisi, jos lapsia alettaisiin vakavalla naamalla luonnehtia marxilaiseksi lapseksi, kapitalistiseksi vesseliksi tai ateistiseksi pikku junioriksi, vaikka adjektiivimääritteillä ei ole mitään laadullista eroa. Lapsi on luonnollisemmin katolisten vanhempien lapsi. Missä menee lapsen vapauden ja vanhempien vastuun raja?