Suomalais-ugrilaisen kielikunnan kielten suhteiden nakertaja on selvinnyt. Joudun häpeäkseni toteamaan, että se on suomi. Todistusaineisto puhukoon puolestaan. Suomi on yhytetty  kujeilemasta, nimittäin laskemalla häpeilemättä sanojen arvoa: maja on lasten risuhäkkyrä (virossa arvokkaasti ’talo’), paatti hädin tuskin pysyy pinnalla (viron paat ’vene’) ja rätti on pahainen likariepu (virossa rätik ’liina’). Esimerkkejä olisi vaikka muille jakaa. Ilkeilyn syitä voi vain arvailla. Mahdollisena pidetään jo kauan sitten sattunutta välirikkoa, josta suomi ei näemmä ole vielä tänäkään päivänä toipunut.

Papua-Uusi-Guinea, tuo kielten kehto, on raottanut sanaista arkkuaan sen verran, että jokuset tutkijat ovat onnistuneet livahtamaan kielten sekaan. Kielten tutkimus on kuitenkin osoittautunut hitaaksi, koska moskiittojen piirittämästä tutkijasta tuntuu, että jokaisen kukkulan takana piileksii uusi kielikunta, jonka kieliä ei välttämättä edes kirjoiteta. Oli miten oli, erikoisimpiin piirteisiin kuuluu  epäilemättä värinimitysten puute. Huomattavan monissa kielissä väreihin ei oteta kantaa muutoin kuin tumman ja vaalean osalta. Tarkempi syyni on paljastanut, että värit ilmenevät kielissä varsin säännönmukaisesti.

Musta ja valkoinen esiintyvät aina, jos ja kun värejä kielen sanastossa on. Kolme väriä näkevissä kielissä on mukana punainen. Tavallisimmin seuraavaksi ovat vuorossa vihreä ja keltainen, jommassakummassa järjestyksessä. Sitten koittaakin sinisen vuoro, kunnes se antaa tilaa ruskealle. Värien puute (meidän näkökulmastamme) ei muuten ilmene vain heimokielissä, sillä vaikkapa venäjän kielessä ei ole pelkkää ’sinistä’, vaan puhujan on valittava joko ”vaaleansininen” tai ”tummansininen”.