Pilkunviilaajista ärsyynnytään yleisesti. Se on inhimillistä. Ei pidä kuitenkaan ajatella, että kielioppi ja oikeinkirjoitus olisivat erityisen vähäpätöisiä asioita. Minusta näin ajatteleva ihminen tulisi sulkea komeroon suttuisen käsikirjoituksen kanssa. Viestinnällä on väliä, mutta ei virheitä kannata liikaa pelätä. Omaa sanankäyttöään voi sitä paitsi harjoittaa.

Seuraavassa esittelen neljä kommenttia, joita hutiloidun tekstin äärellä voi nousta lukijan mieleen.

”Mitä tämä merkitsee?”

* Kirjoitusvirheiden vuoksi lukija ei välttämättä ymmärrä kaikkea tekstistä. Syynä voi olla esimerkiksi hankala termistö tai sekava lauserakenne. Lukija pohtii mielessään: Mikä liittyy mihinkin? Mitä tämä outo sana tarkoittaa? Mikä on pääasia?

”Kumpaa tässä tarkoitetaan?”

* Kirjoitusvirhe voi tehdä tekstistä monitulkintaisen, jolloin lukijalla on mahdollisuus tulkita teksti väärällä tavalla (ks. Murphyn laki). Yhden pilkun vuoksi lukija saattaa ymmärtää sanoman aivan päinvastaisella tavalla. Onko syy silloin kirjoittajan vai lukijan?

”En jaksa syventyä tällaiseen.”

* Kirjoitusvirheiden paljous voi saada lukijan jättämään lukemisen kesken. Ihmisten herkkyydessä eroa, mutta kukaan ei jaksa keskittyä tekstiin, jonka lukemisessa joutuu itse urakoimaan, koska kirjoittaja ei ole viitsinyt urakoida. Lukemiseen myös tuhraantuu enemmän aikaa.

”En usko tätä.”

* Jos kirjoitusvirheitä on runsaasti, kirjoittaja ei ota tekstiä vakavasti. Useat huolimattomuusvirheet ja piittaamattomuus kielen säännöistä saavat lukijan ajattelemaan, että myös asiatiedoissa on virheitä. Lisäksi lukija saattaa tietoisesti tai tiedostamatta pitää kirjoittajaa tyhmänä. Jos kirjoittaja vieläpä edustaa jotakin yritystä, hän antaa samalla siitä huonon kuvan.