Juhlat yleensä vetävät väkeä. Niin nämäkin juhlat. Oli herrasväkeä, oli palvelusväkeä, oli vieraita. No, palvelusväkeä ei ollut, koska nämä olivat 2000-luvun juhlat. Hienot juhlat olivatkin, joten en kuulunut juhlakalun lähipiiriin. Juhlissa etäisesti toisensa tuntevat juhlijat tarttuvat aiheeseen kuin aiheeseen, jottei heidän tarvitsisi vain kiusaantuneena tuijotella toisiaan.

Kun sää on meteorologisella tarkkuudella koluttu, sisarentyttären koulumenestys historiikkisen pikkiriikkisesti kerrattu – eivätkä puhekumppanit ole uineet puhetulvalta karkuun – suomalainen saattaa tarttua äidinkieleen. Etenkin jos puhekumppani käyttää erilaisia murreilmauksia, keskustelu voi kääntyä uudeksi murteiden taisteluksi.

## Tyhjänjauhanta päättyy tähän. ##

Itse olen joutunut välienselvittelyyn sanasta verkkainen. Useimmille verkkainen tarkoittanee hidasta, mutta joidenkin puhujien mukaan se tarkoittaa nopeaa. Aluksi ajattelin, että koska tällainen merkityksen kääntyminen päälaelleen olisi epätavallista, kyseessä voisi olla silkka väärinkäsitys tai sekaannus.

Ilmiö osoittautui kuitenkin yleisemmäksi. Silti yleiskielen sanakirjoista ei ollut apua. Tai oli niistä sen verran, että kaikki viittasivat verkkaisella yksiselitteisesti hitaaseen.

Sitten pölyiset arkistot selvittivät asian sekä yskän. Suomen kielen etymologinen sanakirja tietää kertoa, että murteissa verkkainen-sanalla on merkitys reipas, ahkera, töissään nopea ja huolellinen. Mutta murretietoja näkyy vain melko suppealta alueelta: Somerolta, Ypäjältä ja Tammelasta.

Niinpä kaikki netissäkin sanan merkityksestä käydyt konfliktit ovat joko näiden varsinaissuomalaisten kylänihmisten aikaansaannoksia tai sitten he ovat omintakeisen merkityskäsityksensä kustannuksella nokkelasti levittäneet merkitysetäpesäkkeitä kielimaailmaan – ja sekaannuttaneet poloisen juhlakansan.