Lapset tunnetusti oppivat sukkelasti, eikä kielen oppiminen tee poikkeusta. Aikuisena opittu kieli ei koskaan tule ”täydelliseksi”, mutta lapsena opittu kieli (siis äidinkieli) tietysti tulee. Missä kulkee raja?

Yleisesti hyväksytyn olettamuksen mukaan kielen omaksumisen on alettava 7–9 vuoden iässä, tai se ei enää koskaan onnistu normaalisti. Tuon kriittisen iän ylittymisen jälkeen aivojen muokkautumiskyky vähitellen hupenee. Jos lapsi ei toisin sanoen ole kriittiseen ikään mennessä omaksunut jotain kieltä, hän ei koskaan omaksu mitään kieltä täydellisesti.

Olettamus on vaikeasti testattavissa, mutta ns. villilapset tukevat teoriaa. Villilapset ovat kasvaneet eläinten hoivassa muista ihmisistä erillään, joten heillä ei ole ollut luonnollisen kielen mallia. Mallilla tarkoitetaan sitä esikuvaa, joka herättelee lapsen kielitajun ärsykkeillä, joita me jo kielen omaksuneet annamme – paitsi tahallisesti myös tahattomasti.

Sosiaalista elämää ajatellen kielen puute on suuri takaisku kaikelle inhimilliselle kehitykselle ja vuorovaikutukselle. Useimmilla villilapsilla on ollut suuria hankaluuksia oppia kommunikoimaan ihmisten tavoin, varsinkaan jos heillä ei ole minkäänlaista aiempaa kielen mallia. Toisaalta moni villilapsi ei ole edes vaikuttanut halukkaalta liittyä ihmisten seuraan, saati sitten opetella puhumaan.