Evoluutio tuotti ihmiselle puhekyvyn, vaikka tämä hengityselimistön kehitys tapahtui syömisen ja hengittämisen kustannuksella. Puheen on siis täytynyt olla ihmislajille erityisen merkityksellistä. Joka ei usko, tarkistakoon kehityksen pikkuvauvoilta, sillä heidän nenä- ja suuontelonsa ovat vielä simpanssin vastaavien kaltaiset.

Puheen tärkeyden tietää myös Barack Obama, joka puheissaan toistaa niin taajaan tiettyjä sanoja ja fraaseja, että yhdysvaltalaiset opiskelijat ottavat ryyppyä aina sellaisen kuullessaan (Uusi Suomi). ”Maailman mahtavimman miehen” säännölliseen sanavarastoon kuuluvat esimerkiksi Afganistan, elvytys ja toivo. Olen käynyt jo pitkään kirjeenvaihtoa Obaman kanssa retoriikasta ja puheilmaisusta – tosin hän ei ole milloinkaan vastannut kirjeisiini.

Nykytieteessä uskotaan, että jo neandertalinihminen osasi puhua. Tällä perusteella puhekyky on jopa satoja tuhansia vuosia vanha. Äännevalikoima oli kylläkin aluksi varsin rajallinen. Ja miehen ääni saattoi olla yhtä korkea kuin nykynaisen.