Turkulainen Aamuset-lehti kertoo opiskelijoiden harjoittaman plagioinnin olevan yhä suurempi ongelma. Jotkin korkeakoulut ovatkin tahtoneet tehdä ikävälle suuntaukselle stopin: esimerkiksi Åbo Akademissa tarkastetaan kaikki opinnäytetyöt erityisellä Urkund-vilppiohjelmalla. Ohjelman tekijät ovat syöttäneet keksintöönsä materiaalia lukemattomien opiskelijoiden ja ammattilaisten eri julkaisuista sekä tietysti internetistä, jonka portit avaa, niin hyvässä kuin pahassakin, iki-ihana Google.

Vanhat paljastamiskeinot ovat kuitenkin yhä ahkerassa käytössä. Kieliasun äkillinen muuttuminen (yleensä paremmaksi) herättää tuossa tuokiossa tarkastajan kiinnostuksen, niin myös rakenteen ja sisällön muutokset. Kuten vilpillinen opiskelija, myös utelias opettaja voi tehdä jokusen haun Googlella ja etsiä osumia opiskelijan käyttämillä poikkeavilla termeillä tai tekstikatkelmilla.

Olipa joku opiskelija – tämä kuultu eräältä, joka kuullut eräältä, joka kuullut eräältä, joka lukenut joltakin sivustolta – plagiaattia väsätessään ollut niin työn touhussa, että tajusi vasta jälkikäteen siteeranneensa tarkastaja-opettajansa aikaisempaa tutkimusta. Ja koulun kahvihuoneissa riitti puheenaihetta neljäksi viikoksi.