Kirjoittamisen opettajat ja kouluttajat puhuvat alituisesti tiiviin kirjoittamisen eduista. Joskus on kuitenkin paikallaan hieman selittää tai nykykielessä avata. Tässä esimerkkinä tunnettu ja usein ihmetelty runo:

Tunnolle kapalo kaavan

tuskalle kapulavyö

näyttämätöntä haavan

ei susi sutta syö.

Ymmärrätkö sen ensi lukemalta? Minä en ainakaan ymmärtänyt. Mikä siinä sitten on hankalaa? Kielitieteilijät käyttävät sanaa ellipsi kuvaamaan toistuvan rakenteen poistoa, kuten lauseessa ”Äiti nukutti tytärtä ja isä [] kissanpentuja”. Lauseesta poistettua osaa ei tekstiyhteys vaadi (sehän on kertaalleen mainittu), ja rakenne tulee – taloudellisesti – toimeen ilman sitäkin. Tässä runossa on ellipsiä niin runsaasti, että se jo kumoaa ekonomisen vaikutuksen. Vähän niin kuin autosta haluttaisiin vähän kuluttava ja lopulta siitä myytäisiin moottori.

Toiseksi runon sanajärjestys heittelee häränpyllyä, sillä lukijalle on raskaampaa tulkita jatkuvaa käänteistä sanajärjestystä kuin ajoittain vaihtelevaa sanajärjestystä. Suomihan on perusolemukseltaan subjekti-verbi-objekti-kieli. Lyriikassa tällaisilla yleisillä tehokeinoilla todellakin tehdään ilmaisusta vaikeatulkintaista, mutta siinä piilee myös runojen arvoituksellisuus ja yllätyksellisyys. Jos runot pitäisi kirjoittaa kieltä venyttämättömällä normaaliproosalla, ne eivät olisi runoja.

Jos et ole vielä ratkaissut runon arvoitusta, annetaan sija selkosuomelle. Tunnolle asetetaan ”kaavan kapalot”, mikä tarkoittaa sitä, että omat tuntemukset pyritään piilottamaan käyttäytymällä kaavamaisesti. ”Kapulavyö” on yleensä vaikein tulkittava: se tarkoittaa itse asiassa suukapulaa, jolla suljetaan tuskan suu. Ja koska susi on lihansyöjä ja saattaa popsia jopa lajitoverinsa, suteen joka ei paljasta muille haavojaan, ei toinen susi kajoa. Sanomaksi voi siis ajatella vaikka sen, että joskus kannattaa hukuttautua massaan!