Vuosi ei ole lopussa vaan kukassa, mutta kieliaiheista kommentoitavaa on niin runsaasti, että täytyy annostella. Elämme alkukesän lempeää aikaa. Linnut visertävät, puutarhat kukoistavat, ravintolaterassit vetävät kansaa – ja tietysti viranomaiset ja hyttyset pistelevät kunnon ihmisiä. Mutta se pitkäveteisistä luontokuvauksista.

Suomalaisilla ei ole hätää, sillä tien päällä meistä huolehtii Liikenteen turvallisuusvirasto eli TraFi. Jos liikenteessä silti käy köpelösti, saatan päästä hoitoon Stroke Unitiin, kunhan olen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella. Destialle voi lähettää moitteita kehnosta tienrakennuksesta ja Itellalle saapumattomista korvauskirjeistä.

Ensi kerralla nousen kyllä ilmaan joltakin Finavian lentoasemalta, ja määränpäänä on tietysti Helsinki C (tästä onneksi päästiin!). Vaihtoehtoisesti voin kulkea Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen tai jopa Helsingin kaupungin HKL -liikelaitoksen kulkupeleillä. (Jälkimmäinen luetaan siis ilmeisesti: ”Helsingin kaupungin Helsingin kaupungin liikennelaitos -liikelaitos”?)

Onneksi olkoon, olet vihkiytynyt 2000-luvun viranomaiskieleen! Kunniakirjat 20 e kappale.