Olen kirjoittanut suomen kielen omaleimaisuudesta ja yksittäisistä erikoisuuksista, mutta kerta kiellon päälle. Koloratiivirakenne on harvinainen ja heikosti tunnettu verbirakenne, joka ansaitsee päästä laajemmin esille. Rakenteessa on kyse siitä, että ensin keksitään kuvaileva pääverbi ja sen jälkeen neutraali perusmuotoinen verbi.

   Näin saadaan vaikkapa lauseet Lapset juosta vilistivät, Isoisä ajaa köröttelee kaupungissa ja Me nauraa hohotimme joka iikka. Tavanomaiset vastineet olisivat Lapset juoksivat, Isoisä ajaa kaupungissa, Me nauroimme joka iikka.

   Todennäköisimmin koloratiivirakenteeseen törmää kaunokirjallisuudessa, mutta se on eloisa ja tyylikäs missä tahansa yhteydessä. Se, että koloratiivirakennetta tavataan enemmän kuvailevissa tekstilajeissa, johtuu siitä, että sen avulla tyypillisesti luonnehditaan ääntä, liikkumista tai olemista. Asiatyylissä esimerkiksi lintukirjojen viserrysluonnehdinnat voivat hyödyntää koloratiivirakennetta.

   Vaikka rakennetta tapaa vain harvakseltaan, se tunnetaan kaikkialla Suomessa. Mutta miksi pakata yhteen kaksi verbiä, eikö yksi riitä? Ei riitä, tämä verbiyhdistelmä on tyyliltään aivan omaa luokkaansa.

Kielikello

VISK