Se on täälläkin. Sanojen boikotointi on ottanut jäädäkseen Suomeen. Tällä kertaa polemiikki virisi Suomen Senioripuolueen näkemyksestä, jonka mukaan vanhus-sana halventaa ikääntyneitä. Tarjolle on esitetty sellaisia kiertoilmauksia kuin seniorikansalainen ja ikäihminen. Tämä moderni kielellinen sievistelypyrkimys lähti toden teolla liikkeelle 1990-luvun Yhdysvalloista, mistä se Atlantin kautta uiskenteli vääjäämättä tänne Itämeren perukoille saakka. Tuliaisena oli neekeri.

On selvää, että sanat kantavat valtavasti merkityksiä ja arvoja, mutta tällaiset kiertely- ja kaartelubuumit haiskahtavat angloamerikkalaiselta muoti-ilmiöltä. Mikäli sana (esim. mainittu neekeri) kantaa kielteistä leimaa, tuo leima ei automaattisesti katoa sananvaihdon myötä. Lisäksi Yhdysvaltain mustilla ja valkoisilla on ollut aivan erilainen historia kuin Suomen mustilla ja valkoisilla, joten sanan yletön vieroksunta ei itsestään ole tullut Suomessa samanlaiseen ”tarpeeseen”.

Eihän tarvitse kaivaa järin vanhoja koulukirjoja huomatakseen, miten neekeri on vielä viime vuosikymmeninä ollut, jos ei neutraali, niin ainakin neutraalihko ilmaus. Nyt 2010-luvulla sana on yksinomaan halventavassa käytössä, enkä ole varma, onko se syy vai seuraus.

Ei kahta ilman kolmatta. Joissakin työpaikoissa ei työskentele enää siivoojia, mutta paikat pysyvät silti puhtaina. Syy on se, että ammattinimike on kuulemma kokenut kovan kolauksen ja siirtynyt jalopiirteisemmän siistijän alta pois. Tästä on merkkejä jo 1980-luvulta. Sananvaihtoon ei tunnu olevan mitään aihetta, sillä siivooja on vanha ja käypä ammattinimike. Jos ala ei houkuta ja se koetaan kielteiseksi, tuskin se alkaa houkuttaa, vaikka ammattinimikkeen muuttaisi cleaner innovation specialistiksi. Se vasta olisi ajan henkeä…