Suomea ja unkaria mainostetaan usein harhaanjohtavasti lähisukulaisina, mutta todellisuudessa sukulaisuus on kaukaisempaa kuin kuvitellaan. Kielten tiiviit kosketukset irtaantuivat noin ajanlaskun alun tienoilla, jolloin ne erkanivat toisistaan*. Molemmat ovat joka tapauksessa kehittyneet alkuaan tuolla pitkällä itärajan takana, ja ne kuuluvat uralilaiseen kielikuntaan. Tätä ei käy kiistäminen.

Jeesuksen – vaikka tämä onkin uskonnollisesti neutraali blogi – ajoista lähtien kypsynyt muutos pyyhkii koko ajan enemmän jälkiä muinaisesta sukulaisuudesta. Koska sanasto muuttuu nopeimmin, meillä on unkarin kanssa enää noin sata yhteistä alkuperää olevaa sanaa. Ne ovat perussanoja (elää – él, käsi – kéz), joita eivät maailman muutokset juuri hetkauta.

Kieliopissa samaa ovat enää jotkin tyypilliset uralilaiset perusrakenteet, kuten sijamuodot ja omistusliitteet. Kumpikin kieli on aikojen kuluessa ottanut vaikutteita omista pihakavereistaan eli naapurikielistään. Hiekkalaatikot ovat kuitenkin hyvin etäällä toisistaan. Karkean vertauksen mukaan suomi ja unkari ovat yhtä etäisiä kuin ruotsi ja sanskrit (molemmat indoeurooppalaisia kieliä).

* Edellinen on yksinkertaistettu esitys, sillä kielet kehittyvät jatkumona. Tarkkoja kehityslinjoja ei voi vedellä; eihän kieli yhdellä sormennäpäytyksellä muutu toiseksi. Kaikki etenee verkkaisesti kuin pankkiautomaatin jono, kun on pahin kiire.