On mahdoton tietää, mikä miehennimi annetaan tulevaisuudessa hölmölle. Sen ovat saaneet kaikki viitisen tuhatta Urpoa huomata jo aikoja sitten. Ironista kyllä, nimi on muodostettu vanhasta ’sivistynyttä’ merkitsevästä Urbanus-nimestä. Muutama kymmenen vuotta sitten Erkit ja Simot puolestaan joutuivat huonoon huutoon. Sitten olikin erityisesti Paavon vuoro, jonka maine on yhä loan peittämä (hemmetin paavo).

Jorma-nimi on kauan sitten vakiintunut merkitsemään miehen elintä, Yrjö sen sijaan oksennusta. Yrjö on tehnyt kansaan niin syvän vaikutuksen, että se on yltänyt sanakirjoihin saakka. Se on myös synnyttänyt johdoksia, kuten verbit yrjötä ja yrjöttää.

Sukunimikin voi olla vaarassa. Kukapa ei olisi joskus kuullut jonkun manaavan karmeaa kankkustaan? Tätä krapulasanaa teki tunnetuksi jo Juha Vainio 1960-luvun kappaleellaan Kauhea kankkunen. Naisennimet sen sijaan ovat varsin hyvin säästyneet ikäviltä sivumerkityksiltä. Ainakin Elli, Kyllikki ja Lyyli ovat tarkoittaneet 'naista' yleisesti.